Arkistoitu

Google Science Fair - Ikä ei ole este maailmaa muuttaville ideoille


Aktiviteetit / Tiedekilpailut - 23.02.2015

Viidettä kertaa järjestettävä Google Science Fair tiedekilpailu antaa 13 – 18 -vuotiaille nuorille mahdollisuuden esittää ideansa koko maailmalle. Ideoita kilpailuun voi jättää parhaillaan ja aina 18.5.2015 saakka.

“Tiede on parhaimmillaan maailman tarkkailua ja uusien asioiden kokeilua. Vastaamattomiin kysymyksiin tarttumista, ongelmien ratkaisemista uteliaalla asenteella ja oppimista – koska aina voi kokeilla uudelleen.”

Näin todetaan Googlen uutisblogissa, jossa kutsutaan nuoria osallistumaan viidenteen Google Science Fair -nuorten tiedekilpailuun. Tarkoituksena on koota kaikki nuoret löytöretkeilijät, tutkijat, rakentelijat ja keksijät ympäri maailman kokeilemaan jotain kunnianhimoista, mielikuvituksellista tai jotain mitä ei voi edes kuvitella. Jotain mikä voi muuttaa maailmaa.

Kaikki 13-18 vuotiaat nuoret ympäri maailman voivat lähettää ehdotuksensa kilpailuun viimeistään 18.5.2015, joko yksin tai ryhmässä. Mikä tahansa tieteenhaara biologiasta tietotekniikkaan ja antropologiaan käy.

Kilpailuohjeet löytyvät osoitteesta www.googlesciencefair.com

Millaisia ideoita aikaisempina vuosina on esitetty?

Taskulamput tarvitsevat virtaa pattereista tai akuista – paitsi nyt, kun vuoden 2013 kilpailun 15-16-vuotiaiden sarjan voittanut Ann Makosinski keksi käyttää käden lämpöä led-valon sytyttämiseen.

15-vuotias Kenneth Shinozuka keksi käyttää sensoria ja langatonta lähetintä muistisairaan isoisänsä öisen vaeltelun havaitsemiseksi.

Ja intialainen Harine Ravichandran kehitti uudenlaisen regulaattorin vähentämään kylänsä sähkökatkoja.


Lähde: teksti muokattu Google Finland uutisblogin artikkelista.


Kommentoi

Textile ohje