Tiedettä yli rajojen
Viime kesäkuussa meksikolainen Nidia Obscura Acosta ja brasilialainen Victor Hugo Corrêa Rodrigues osallistuivat kansainväliselle Millennium Youth Camp -tiedeleirille Suomessa. Nyt neljä kuukautta myöhemmin he molemmat opiskelevat matematiikkaa Helsingin yliopistossa.
Nidia, Victor ja syksyn lehdet Kumpulan tiedekampuksella, missä Helsingin yliopiston matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta sijaitsee. Kuva: Sakari Tolppanen.
“Millennium Youth Campista on kulunut neljä kuukautta ja voin todella sanoa, että elämäni on muuttunut täysin sen ansiosta. Tieteeseen ja teknologiaan liittyvien asioiden lisäksi opin paljon itsestäni. Ja leiriläiset, he ovat todella mahtavia! Se inspiroi minua ja kertoo, että meillä nuorilla on valtaa muuttaa kaikki, jos vain haluamme”, sanoo 18-vuotias Nidia Acosta Obscura Meksikosta.
Nidia saapui Suomeen opiskelemaan matematiikkaa syyskuun puolivälissä. “Millennium Youth Campin aikana näin, miten tiedettä tehdään Suomessa ja pidin näkemästäni kovasti. Uskon, että täällä voin tehdä itsenäisempiä päätöksiä.”
Millennium Youth Campille osallistuneet voivat hakea opinto-oikeutta Helsingin yliopiston matemaattis-luonnontieteellisestä tiedekunnasta ilman pääsykoetta. Leirin tarkoituksena on esitellä nuorille suomalaista luonnontieteellisten alojen osaamista ja tutkimusta sekä opiskelumahdollisuuksia ja kannustaa heitä luomaan kansainvälisiä verkostoja.
“Kun saavuin ensikerran Suomeen olin lumoutunut siitä, miten ihmiset suhtautuvat koulutukseen. Ajattelin, että juuri tällaisten ihmisten kanssa haluan olla,” sanoo 18-vuotias Victor Hugo Corrêa Rodrigues Brasiliasta. Myös hän aloitti opinnot matematiikan ja tilastotieteen laitoksella tänä syksynä.
Vaikka muutto toiselta puolen maailmaa vieraaseen kulttuuriin vaatii rohkeutta, Victor uskoo, että se tulee vaikuttamaan positiivisesti hänen akateemisiin pyrkimyksiinsä. “Kun ylität rajoja, tapaat ihmisiä, joilla on erilaisia ajatuksia. Se shokki on hyvästä ja laittaa periaatteesi koetukselle.”
Helsingin yliopiston matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta tarjoaa useita englanninkielisiä maisteriohjelmia, mutta kandivaiheen opinnot ovat suurimmaksi osaksi suomeksi tai ruotsiksi, siksi Nidian ja Victorin on tässä vaiheessa opiskeltava paljon itsenäisesti ja suoritettava kursseja tenttimällä.
“Aluksi se oli hieman hämmentävää”, Nidia myöntää. Tuutoreiden ja laitoksen professoreiden tuella hän on kuitenkin päässyt jo opinnoissaan vauhtiin.
“Ihmiset täällä välittävät opinnoistasi ja siitä, miten sinulla menee”, Victor sanoo. “Sitten, kun opimme suomea ja tuntemaan laitoksen, sopeudumme vieläkin paremmin”, Nidia lisää.
Hän ja Victor opiskelevat suomea kerran viikossa ja ovat myös tutustuneet yliopiston muiden laitosten tarjontaan kartoittaakseen, mitä kaikkea Helsingin yliopistolla on heille tarjota. Nidia suunnittelee opiskelevansa sivuaineenaan tietojenkäsittelytiedettä. Lisäksi hän harkitsee tekniikan alan opintoja Aalto-yliopistossa. Victoria kiinnostaa fysiikka. “On mahtavaa, että yliopisto joustaa, niin että voit kokeilla muitakin oppiaineita”, hän sanoo.
Tässä vaiheessa sekä Nidia että Victor suunnittelevat suorittavansa myös maisteriopintonsa Helsingin yliopistossa. Victor on vaikuttunut matemaattisen fysiikan maisteriohjelmasta ja Nidiaa kiinnostaisivat algoritmeihin liittyvät opinnot. Tulevaisuudessa molemmat nuoret haluaisivat työskennellä kotimaansa parhaaksi.
“Uskon, että vaikutan eniten maapallon kehitykseen omistautumalla tutkimukselle. Parasta on uusien ideoiden tutkiminen ja jo olemassa olevien jalostaminen. Jos en tee jotakin sellaista, voit alkaa soittaa lääkäriä paikalla”, Victor sanoo. Hän aikoo nähdä maailmaa, tutustua eri kulttuureihin ja sitten viedä parhaat oppimansa asiat kotimaansa hyväksi.
“Minusta on mahtavaa luoda kontakteja ja tutustua tutkijoihin muista maista. Uskon, että tiedettä edistetään parhaiten, kun kaikki jakavat ideoitaan”, Nidia sanoo ja lisää. “Haluan kehittää itseäni parhaani mukaan, jotta voi todella olla mukana tekemässä tieteestä ja tutkimuksesta todellisuutta kotimaassani ja muissa Latinalaisen Amerikan maissa.”
Hakuaika ensi kesän Millennium Youth Camp -leirille on käynnissä 15. joulukuuta saakka. Leirille voivat hakea kaikki vuosina 1995–1998 syntyneet ja se on osallistujille täysin maksuton. Hae mukaan täyttämällä verkkolomake osoitteessa: elomake.helsinki.fi/lomakkeet/45593/lomake.html. Lisätiedot hakuprosessista löytyvät osoitteesta: www.millenniumyouthcamp.fi.
Lue viime vuosien leireistä MyScience-verkkolehdestä. Leirin järjestävät Helsingin yliopiston Valtakunnallinen LUMA-keskus, Tekniikan Akatemia ja Aalto-yliopisto.