Arkistoitu

Helteellä hiki


Kysy tutkijalta / - 30.06.2015

Kuumana kesäpäivänä yleensä hiotaan enemmän, mutta mitä hiki sisältää?

Kuva: Bibikoff / CC BY 3.0 / Wikimedia Commons

Hikirauhasia on kahdenlaisia

Pienet hikirauhaset erittävät laimeaa eritettä, joka sisältää mm. vähän natriumkloridia, virtsa-ainetta ja maitohappoa. Isot hikirauhaset aukeavat karvatuppeen ja tuottavat emäksistä, runsaasti orgaanisia aineita, kuten proteiineja ja rasvoja, sisältävää eritettä.

Ihmisella on ainoana nisäkkäänä pieniä hikirauhasia runsaasti koko iholla (muilla vain tassujen pohjassa) ja ne toimivat tehokkaasti lämmönsäätelyssä. Hikeä erittyy niistä normaalisti 1-2 l, mutta työskennellessä kuumuudessa jopa 10 l vuorokaudessa.

Isot hikirauhaset palvelevat yleensä hajuviestintää (esim. kainaloissa, nivusissa). Myös esimerkiksi maitorauhaset ovat kehittyneet isoista hikirauhasista. Isojen hikirauhasten erite on hyvä kasvualusta bakteereille. Sinkin ja alumiinin yhdisteet tuhoavat kyseisiä bakteereja, siksi niitä alkuaineita on paljon antiperspiranteissa ja deodoranteissa.

Eri yksilöillä hikirauhasten koko ja toiminta vaihtelee laajasti, kuin myös erittyvän hien määrä. Hien eritykseen vaikuttaa lämpötila, mutta niiden toimintaa säätelee mm. myös sympaattisen hermoston hermosolut. Jokainen on ehkä huomannut, että jännittävissä tilanteissa saattaa hikoilu lisääntyä. Myös hormonaalinen toiminta vaikuttaa hien eritykseen (kuten esim. naisilla vaihdevuodet lisäävät hikoilua). Lääkkeiden vaikutus hikoiluun vaihtelee yksilöittäin. Esim. nesteenpoisto- (tai muut aineenvaihduntaan vaikuttavat) tai psyykenlääkkeet lisäävät hikoilua, vaikkei sitä itse huomaisikaan.

Kysymys kysytty ja julkaistu alunperin Luovassa vuonna 2007


Kommentoi vastausta tai kysy uusi kysymys [1]

Hiki sisältää 0,3–0,4 prosenttia ruokasuolaa, pieniä määriä kaliumkloridia, fosfaatteja, valkuaisaineita, virtsa-aineita, aminohappoja sekä maitohappoa.

— korppu68 · 16 09 2008 - 11:48 · #

Textile ohje