Arkistoitu

Tutki-Kehitä-Kokeile huipentui luovien sekä innostuneiden tutkijanalkujen palkitsemiseen


Tutki-Kokeile-Kehitä kaksipäiväinen lopputapahtuma huipentui tänään perjantaina 1.4. Tunnelma Helsingin yliopiston Kumpulan kampuksella oli jännittyneen innostunut, kun osallistuneet nuoret ja lapset palkittiin tutkimus- tai kehittämistyöstään.

Kuvassa III-sarjassa jaetulle ensimmäiselle sijalle tulleet Meija Xu, Iiro Kumpulainen ja Eero Valkama, jotka tulevat edustamaan Suomea Brysselissä, Belgiassa, syyskuussa järjestettävässä European Union Contest for Young Scientists kilpailussa.

TuKoKe lopputapahtumaan valikoitui 156 työn joukosta 35 työtä. ”Ennätysiso finaali” kertoi tilaisuuden järjestäjä Merike Kesler Kehittämiskeskus Opinkirjosta.

Torstaina töitään esittelivät lukiolaiset ja muut toisen asteen opiskelijat. Perjantaina esiintymisvuorossa olivat esi- ja peruskoululaiset.

Tutkimuksia oli muun muassa itserakennetuista roboteista, pelaamisen ja ruutuajan vaikutuksista, ryppyvoiteista, nokkosen rautapitoisuudesta ja joukkoliikennekadun aiheuttamia muutoksia liikenneverkossa. Lisäksi oli hyödynnetty matemaattista mallinnusta ja koodausta esimerkiksi opetuspelin kehittämisessä.

Projektien aiheet nousivat omista mielenkiinnon kohteista ja toisinaan niihin tartuttiin opettajan vinkkaamana. Monet olivat aloittaneet työskentelyn jo viime syksynä tai aiemmin. Tekijät eivät tuntuneet työtuntejaan laskevan, kun kiehtova projekti oli vienyt mennessään.

Sääksjärven koulusta tullut Olli Peura sanoi painineensa monta kuukautta ikääntyvien ihmisten avuksi tarkoitetun puhelinsovelluksen kanssa, mutta parasta oli, kun lopulta näki oman sovelluksen oikeasti toimivan.


Aukusti Parikka ja Eemil Rintala Lehtisaaren koulukeskuksesta esittelevät Työturvallisuus-sovellustaan, jonka kehittäminen poikien mukaan aloitettiin koulun peliviikolla opettajan ehdottamana. Työ palkittiin teknologisesta kekseliäisyydestään.

“Mageeta, et tällaisia kilpailuja järjestetään” kommentoi Liina Yliheikkilä Helsingin Suomalaisesta Yhteiskoulusta. Moni muukin kuvaili tapahtumaa mukavaksi. Erityisesti siksi, että sai tutustua muiden töihin sekä kertoa omasta tutkimuksestaan siitä kiinnostuneelle yleisölle.

Tunnelma vaihteli innostuneen ja jännittyneen välimaastossa osallistujien keskustellessa tuomareiden, tueksi tulleiden ystävien, yliopisto-opiskelijoiden sekä viereisellä paikalla olevien kanssakilpailijoiden kanssa.

”Huh huh, kuumottaa” huokaisi Sanni Lääperi Helsingin Suomalaisesta Yhteiskoulusta tuomarikierroksen päätteeksi todeten kuitenkin perään tuomareiden olleen mukavia eivätkä kysymykset olleet liian yllättäviä. Samoin kommentoivat myös muut osanottajat tuomareista.


Kaisla Kääriäinen ja Maisa Virtanen Päivölän kansanopistosta keskustelemassa urbaaniekologian opetuspelistään TuKoKe -tuomarin kanssa.

Palkintojenjakotilaisuudessa jaettiin yhteensä yli 15 000 euroa erisuuruisina stipendeinä ja lahjakortteina. Lisäksi osa töistä palkittiin edustusmatkalla kansainvälisiin kilpailuihin, eikä myöskään unohdettu töiden ohjaajia.

III-sarjan eli toisen asteen opiskelijoiden sarjassa ensimmäisen palkinnon saivat Meija Xu Ressun lukiosta tutkimuksellaan vihreän teen terveysvaikutuksista sekä shakkipelikameran kehittäneet Iiro Kumpulainen ja Eero Valkama Päivölän kansanopistosta.

3. – 9. –luokkalaisten sarjan voittivat Elina Tanskanen ja Ronja Holopainen Helsingin Suomalaisesta Yhteiskoulusta työllä, jossa tutkitaan kahden suomalaisen anti-aging-seerumin vaikutuksia sarveiskalvon epiteelisolumallilla, sekä 20 henkilön koeryhmällä.

Esi- ja alkuopetuksen sarjassa ensimmäinen sija jaettiin useamman työn kesken.

Tutki-Kokeile-Kehitä on lapsille ja nuorille suunnattu tiede-, keksintö- ja tutkimuskilpailu, jonka lopputapahtuma järjestettiin tänä vuonna Kumpulan Tiedekampuksella Helsingissä.

Lopputapahtuman järjestivät Kehittämiskeskus Opinkirjo ja Tekniikan Akateemiset yhteistyössä Helsingin yliopiston LUMA-keskuksen (osa LUMA-keskus Suomea) kanssa.


Kommentoi

Textile ohje