Tutki-Kokeile-Kehitä -finaaliin kokoontuvat nuoret tiede- ja teknologiahuiput
Lapsille ja nuorille suunnattu tiede- ja teknologiakilpailu TuKoKe huipentuu perjantaina 1.4. Kumpulan tiedekampuksella finaaliin, johon on kutsuttu 35 ansioituneinta kilpailuun saapunutta työtä tekijöineen.
Tutki-Kokeile-Kehitä eli tutummin TuKoKe on kannustanut ja tukenut lapsia ja nuoria tutkimaan ja kehittämään jo yli 35 vuoden ajan. Vuodesta 1979 järjestetty kilpailu on Suomen pitkäaikaisin lapsille ja nuorille suunnattu tiede- ja teknologiakilpailu.
Kilpailu on avoin kaikille alle 21-vuotiaille ja se käydään neljässä sarjassa:
- alku- ja esiopetus
- peruskoulu
- toinen aste
- Y sarja, jossa tekijät sijoittuvat iältään eri sarjoihin
Tieteenaloja ei ole rajattu ja osallistua voi tutkimuksella, projektilla tai keksinnöllä. Kilpailun tavoitteena on kannustaa ja innostaa lapsia ja nuoria tiede- ja teknologiaharrastukseen.
TuKoKe on Suomen edustuskilpailu kansainvälisissä Intel ISEF (Intel International Science and Engineering Fair) ja EUCYS (European Union Contest for Young Scientists) ‐kilpailuissa, joissa Suomea edustavat TuKoKen 2. ja 3. sarjassa menestyneet työt.
Tänä vuonna TuKoKessa palkitaan myös 1–2 työtä osallistumisella lukiolaisten tiedekonferenssiin Tarttoon Viroon.
Vuoden 2016 TuKoKe ‐kilpailuun saapui 156 työtä, joita on ollut tekemässä reilut 550 lasta ja nuorta. Kilpailun neuvottelukunta päätti puheenjohtajansa, Aalto‐yliopiston professori Kalevi Ekmanin, johdolla kutsua finaaliin yhteensä 35 työtä.
Finaali järjestetään perjantaina 1.4. Helsingin yliopiston Kumpulan tiedekampuksella, Exactumissa, jossa kilpailevat projektit ovat esillä klo 10–16 välisenä aikana ja palkinnot jaetaan klo 14.00 alkaen.
Lisätietoa kilpailusta:
artikkeli pohjautuu TuKoKe-lehdistötiedotteeseen