Bioteknologian puuhapäivillä innostuttiin tieteen tekemisestä
Helsingin yliopiston LUMA-keskuksen kemian opetuksen resurssikeskus Kemma ja biotieteiden opetuksen resurssikeskus BioPop järjestivät 15.-16.10.2015 Bioteknologian puuhapäivät alakouluikäisille. Kaksipäiväiset puuhapäivät järjestettiin LUMA-keskus Aallon Lumarts-laboratoriossa.
Leirillä muun muassa saostettiin DNA:ta kylmän alkoholin avulla.
Puuhapäivien tarkoituksena oli tarjota koululaisille hauskaa ja innostavaa syyslomaohjelmaa. Samalla lapset pääsivät tutustumaan bioteknologian maailmaan ja myös tekemään itse pieniä tutkimuksia.
Puuhapäivien aikana valmistettiin esimerkiksi biomuovia maidosta ja tärkkelyksestä ja tutkittiin ympäristöstä löytyviä bakteereja viljelemällä niitä agarmaljoilla. Lisäksi ohjelmassa oli mm. DNA:n eristämistä banaaneista sekä vesi- ja kasvinäytteiden analysoimista.
Torstaina leiriläiset pääsivät askartelemaan oman bakteerin. Samalla tutustuttiin bakteerien rakenteeseen, esimerkiksi soluseinään, värekarvoihin ja kromosomiin.
Leiriläiset pääsivät paitsi askartelemaan myös toteuttamaan oman tutkimuksen bakteereista. Ryhmät keräsivät bakteerinäytteitä eri paikoista, esimerkiksi puhelimista, sormista ja iholta. Osa tutki sitä, millä tavoin käsien peseminen vaikuttaa sormissa esiintyvien bakteerien määrään.
Kerätyt bakteerit siirrettiin agarmaljoille ja niiden annettiin kasvaa yön yli. Seuraavana päivänä maljoilla oli jo paljon bakteeripesäkkeitä, joista leiriläiset saattoivat tehdä johtopäätöksiä tutkimukselle.
Lopuksi leiriläiset pääsivät tekemään esittelemään tutkimustuloksensa muille leiriläisille.
Leiriläisten bakteeriviljelmiä agarmaljoilla.
Perjantaina leiriläiset tutustuivat myös lähiluonnosta löytyneisiin eliö- ja vesinäytteisiin. Näytteitä tutkittiin mikroskoopeilla ja niistä pystyi ottamaan myös kuvia itselle muistoksi.
Iltapäivällä leirillä päästiin myös eristämään DNA:ta banaaneista. Samalla tutustuttiin siihen, mitä DNA oikeastaan on ja mikä on sen tehtävä soluissa.
Kaiken kaikkiaan leiriläiset tykkäsivät leiristä todella paljon ja työskentelivät innokkaasti. Harmittamaan jäi vain se, että leiri oli ohi vain kahdessa päivässä.
“Kaksi päivää tuntui hirveän lyhyeltä ajalta, olisin mielelläni ollut pidempäänkin”, sanoo leirillä ohjaajana toiminut Isa Uski.
Myös leiriläiset olivat innoissaan: “Leirillä oli tosi hyvä fiilis ja tykkään kemiasta ja fysiikasta. Olisi kuitenkin voinut olla enemmän räjähteitä”, toivoo leirille osallistunut Christian Haga.
Teksti: Justus Mutanen